Piilotteleeko sängyn alla monstereita? SmartGames Monsters Hide & Seek on hauska älypeli, jossa ollaan piilosilla monstereiden kanssa!
Peli tavoitteena on saada asetettua kaikki neljä palaa pelilaudalle siten, että vain valitsemasi haasteen monsterit näkyvät pelilaudalla ja kaikki muut pysyvät piilossa.
KUURUPIILOA LASTENHUONEESSA
Valitse haastekirjasta haaste ja laske montako kappaletta kutakin kuvaa on näkyvillä. Koeta asettaa neljä palaa pelilaudalle siten, että vain haasteessa olevat kuvat jäävät näkyviin. Muut kuvat tulee saada piiloon palojen alle. Peli-idea on mainion yksinkertainen, mutta vähitellen vaikeutuvat haasteet antavat aivoille ajankulua pitkäksi aikaa!
LOGIIKKAPELIT KEHITTÄVÄT MONIPUOLISESTI ERILAISIA TAITOJA
SmartGames Monsters Hide & Seek -logiikkapeli kehittää avaruudellista hahmottamista, loogista ajattelua, ongelmanratkaisutaitoja sekä keskittymiskykyä. Haasteiden pohtiminen vahvistaa myös suunnittelutaitoa. Säilytysratkaisunsa ja pienen kokonsa ansiosta SmartGames Monsters Hide & Seek on helppo ottaa mukaan vaikka matkalle.
Sisältö: pelilauta ja kansi, neljä erimuotoista palaa, haastevihkonen ratkaisuineen ja peliohjeet. 60 haastetta helposta hyvin vaikeaan.
Pelilaudan koko 15 x 15 x 2 cm.
Pakkauksen koko: 17 x 24 x 4,5 cm.
Ikäsuositus: yli 6-vuotiaille.
SMARTGAMES-OPPIMISPELIT SOPIVAT MONENLAISEEN KÄYTTÖÖN
Maailmanlaajuisesti palkittu ja suosittu SmartGames-logiikkapelisarja saa erinomaista palautetta käyttäjiltään. Pelit koetaan innostavina, monipuolisina ja hyvin kehittävinä. Nämä moneen käyttötarkoitukseen sopivat oppimispelit ovat löytäneet tiensä sekä koteihin, päiväkoteihin että kouluihin. SmartGames-pelit toimivat hyvin myös terapiakäytössä. Useat toimintaterapeutit, puheterapeutit ja erityisopettajat käyttävät pelejä työssään ja suosittelevat niitä asiakasperheilleen.
SMARTGAMES-PELIT TEKEVÄT OPPIMISESTA HAUSKAA!
SmartGames-logiikkapelit tukevat monenlaisten taitojen harjaantumista. Pelien mielikuvituksen herättävät aiheet ja huokutteleva ulkonäkö kutsuvat pelaamaan ja tarttumaan haasteiden ratkaisemiseen. Ilon ja hauskuuden kautta oppiminenkin on tehokkaampaa! Jokainen SmartGames-peli sisältää haasteita hyvin helposta hyvin vaikeaan. Tämä ainutlaatuinen rakenne tukee oppimista ja keskittymiskyvyn kehittymistä. Helpoista haasteista selviäminen vahvistaa pelaajan itseluottamusta ja innostaa etenemään askel askeleelta yhä vaikeampiin haasteisiin. Pelaaja huomaa itse oman kehittymisensä. Vaikeutuvat tehtävät tarjoavat sopivaa haastetta myös taitaville pelaajille. Tämä pelien monipuolisuus tekee SmartGames-logiikkapeleistä erinomaisia oppimispelejä esimerkiksi luokkakäyttöön.
SmartGames-pelit eivät ole vain lasten ja koululaisten juttu, vaan ne on todettu erittäin toimiviksi myös ikäihmisten parissa. Nämä hauskat pelit tarjoavatkin mitä parhainta aivojumppaa aikuisille ja varttuneelle väelle!