Lyhyet ja paksut, ekologiset vahaliidut sopivat hyvin ensimmäiseksi piirrustusvälineiksi. Ei haittaa mitenpäin niitä kädessä pitää, aina syntyy väriä paperille! Myös isommat lapset viihtyvät näiden pehmeiden liitujen parissa.
Pääraaka-aineena on käytetty mehiläisvahaa ja laadukkaita elintarvikevärejä, sekä orgaanisia- ja mineraalipigmenttejä.
Ainesosat: Kasvisteariini, puhdas mehiläisvaha (yli 25 %), kasvivahat, puhdistettu samppanja-alueelta kaivettu liitu, lanoliini ja piihappo. Väriaineet: elintarvikevärejä (tarkoin valituilla orgaanisilla pigmenteillä), sekä (minimaalisesti) stabiloidut maa- ja mineraalipigmentit.
Huom! Kaikenlaisten kynien käytön tulisi aina tapahtua aikuisen valvonnassa jos lapsi on vielä pieni. Lapsi saattaa puraista palasia kynistä tai piirtää ihan muualle kuin paperiin.
Valmistaja: ökoNORM – Saksa
Ennen ökoNORMin syntyä vuonna 1989, yrityksen perustajat Ellen Schahn ja Albert Krohn olivat aktiivisesti mukana ympäristönsuojelussa, kansalaisaloitteissa ja sosiaalipolitiikassa. He ovat tottuneet ajatukseen, että yhteisiä etuja pitää jakaa kaikille, ja osaavat työskennellä yhdessä ekoloogisesti suuntautuvissa yhteistyö-yrityksissä.
Heti alusta lähtien yhtiö on kehittänyt menestyvän filosofian, joka on pysynyt muuttumattomana siitä lähtien: Tuottaa korkealaatuisia, ympäristöystävällisiä ja myrkyttömiä tuotteita, jotka on valmistettu kestävistä luonnonvaroista.
”Haluamme, että tuotteidemme käytöstä ja hävittämisestä on mahdollisimman vähän vaikutusta ympäristöön ja ihmisten terveyteen.” – Ellen Schahn ja Albert Krohn
ÖkoNORMinn tuotteet täyttävät korkeimmat ympäristö- ja laatuvaatimukset. ÖKO-TEST-kuluttajalehti on tunnustanut yrityksen sitoutumisen käyttää uusiutuvia raaka-aineita (“nawaro”) olemassaolevien, ja tulevien tuotteiden kehittämisprosesseissa ”erittäin hyväksi” tai ”hyväksi”.
Vuonna 1997 ökoNORM muutti rauhalliselle ja ekologisesti puhtaaseen Dedeleben-kylään, Saxony-Anhalt maakuntaan Saksassa. Nykyään tuotantolaitos sijaitsee entisen sokeritehtaan rakennuksessa. ÖkoNORM on pieni, innovatiivinen tuottaja, joka on sitoutunut niin ihmisiin kuin ympäristöön.