Magneettikirja – Kellonajat

24,90 

Varasto loppu

Opettele kellonaikoja magneettikirjan avulla!

Magneettikirja kellonajat on ihana kehittävä lelu esimerkiksi esikouluikäiselle lapselle. Lapsi kiinnostuu kellonajoista leikki-ikäisenä, ja kellonaikoja onkin hyvä alkaa opetella alle kouluikäisenä.

Mihin kellon viisarit osoittavat, kun digitaalisessa kellossa on aika 07:00? Mitä siihen aikaan aamusta tehdään? Mihin aikaan mennään nukkumaan? Miten viisarit silloin laitetaan?

Magneettikirjassa on 75 magneettista osaa sekä 8 mallikorttia, joissa on tuttuja arkipäivän toimintoja aamiaisen syömisestä, läksyjen tekoon ja nukkumaan menoon. Tämän opettavaisen lelun avulla lapsi oppii kellonaikoja leikkien.

Magneettikirjojen avulla myös mm. keskittymiskyky ja hahmottaminen harjaantuvat. Magneettikirjat ovat kivaa ja kehittävää tekemistä. Kellonaika-aiheinen magneettikirja on ajankohtainen noin 3-8-vuotiaille lapsille päivän- ja ajankulkua hahmottamaan.

Magneettikirja on monipuolinen lelu! Se opettaa lapselle kellonaikoja hauskalla ja innostavalla tavalla. Magneettikirjan avulla lapsi voi harjoitella lukemaan digitaalista ja analogista kelloa. Magneettikirja on hauska lelu myös ihan sellaisenaan ja sitä voi käyttää leikeissä ja oppimisessa monipuolisesti. Sen avulla voi opetella myös numeroita ja vaikka sanallista ilmaisua. Monipuolinen ja laadukas magneettikirja on pitkäaikainen lelu moneen ikävaiheeseen.

Magneettikirja on kätevä ottaa mukaan myös matkalle. Magneettiset osat ja mallikortit pysyvät tallessa kirjan sisällä.

Sisältö: 8 mallikorttia ja 75 erilaista magneettiosaa.
Magneettikirjan mitat: 19 x 4 x 26 cm.

Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille.